Millä tyylillä sinä lähdet lomalle?

Lomalle voi lähteä kahdella tyylillä: joko kiirehtien ja tehden viimeisiä töitä kuntoon ennen lomaa tai pikkuhiljaa rauhoittuen ja hidastamalla työntekoa. Kumpaa tyyliä sinä käytät? Kummalla tyylillä pystyt aloittamaan loman parhaiten?

Ajatus siitä, että tekee kaikki tehtävät työt valmiiksi ennen lomien alkamista, on itse asiassa aika tyypillistä ja tähän tyyliin törmää erityisesti asiantuntija tai esimiestehtävissä. Totuus kuitenkin on, ettei tekemättömät työt lopu koskaan. Tunnollisuus pahentaa tätä ilmiötä. Sitä ajattelee, ettei kuormita muita tekemättömillä töillään. Jossain kohtaa on kuitenkin hyvä ymmärtää oma rajallisuutensa.

Kun tekee loppuun asti kiireessä töitä, harvoin pystyy aloittamaan lomaansa niin, etteivätkö ajatukset olisi edelleen töissä. Pahimmassa tapauksessa sinne työpaikalle soitetaan ja varmistellaan vielä, että saiko esimerkiksi tuuraava kollega selvää ohjeista tai löysikö tarvittavat dokumentit. Hei kuulkaas, kyllä ne sieltä töistä sitten soittelee, jos iso ongelma tulee eteen. Ja oikeasti, ei niitä edes tule.

Jos pystyt hidastamaan tahtia viimeisinä päivinä ennen lomaa, nauti siitä. Siitä ei kannata potea huonoa omaatuntoa. Työnantajan on myös hyvä tiedostaa, ettei viimeisille työpäiville ole hyvä ottaa uusia projekteja tai muita yllättäviä töitä. Tällaiset yllätykset ovat omiaan murentamaan työntekijän ja työnantajan välistä luottamusta. Tiedän tapauksia missä esimies on ladannut pöytään projektin, joka on pitänyt tehdä kahden viimeisen työpäivän aikana. Ainakin erään esimiehen mieleen ei tainnut tulla kuinka paljon vahinkoa hän sai aikaan. Noh, tänä päivänä nämä kaksi työntekijää, jotka työtehtävän saivat, eivät enää työskentele tälle työnantajalle.

Kesälomalla moni pohtii, että joku muutos pitäisi tehdä, oli se sitten uusi työ tai uusi työskentelytapa. Tai aloittaa syksyllä opiskelu. Kuitenkin lomilta palatessa sama työn hektisyys vie mennessään ja saattaa pistää haaveet taka-alalle. Sama ilmiö näkyy esimerkiksi perhevapailla olevilla. Ajatellaan, että vapaan jälkeen ei enää palata samaan työhön tai ainakin heti vapaan jälkeen aloitetaan uuden suunnittelu. Mutta usein näin ei kuitenkaan käy.

Kehotan muutoksesta haaveilevaa tekemään paperille itselleen alustavan suunnitelman. Vaikka loppuvuodeksi. Millaisia steppejä otat kohti uutta. Niiden ei tarvitse olla isoja juttuja, mutta sellaisia, jotka vievät sinua eteenpäin. Usein muutos lähtee pienistä asioista.

Jokainen on ansainnut lomansa. Aivot tarvitsevat breikkiä sekä fyysisestä työstä että ajatustyöstä. Olit sitten työelämässä tai työtä etsimässä.

Näiden sanojen saattelemana blogi jää ”kesälomalle” ja jatkuu jälleen elokuussa. Muu toiminta jatkuu kesän ajan normaalisti.  Kesän ja lomien jälkeen starttaa Mitä oikeastaan haluat?-verkkovalmennus päivitetyllä sisällöllä. Aiheesta lisää kotisivuiltamme heinäkuun aikana.

Toivotan kaikille hyvää kesälomaa ja nauttikaa! Haaveilkaa ja unelmoikaa! Ja muistakaa tehdä niitä suunnitelmia 😊

Kategoriat
Aivotyö

Työuupumus ja burnout – ennaltaehkäisyn tärkeys

Kolmisen viikkoa sitten osallistuin asiantuntijana burnout-aiheeseen liittyvään webinaariin. Webinaarissa käsiteltiin burnouttia erilaisista näkökulmista: työntekijä, työnantaja ja yhteiskunta. Kutsutut vieraat sekä muut läsnäolijat työskentelivät erilaisissa positioissa yksityisellä sektorilla ja koostuivat hyvin kansainvälisestä porukasta. Se mikä jäi itselleni näkyviin selkeimmin, oli se, että burnout on globaali ongelma.

Osassa yrityksissä on otettu mahtavasti huomioon työuupumisen riskit ja niiden ehkäisy, mutta silti edelleen löytyy työpaikoilta erittäin räikeitä tapauksia. Olen tälläkin viikolla käynyt keskustelua erään henkilön kokemasta kohtelusta työpaikalla, jota räikeämpää tapausta en ole ihan hetkeen kuullut.

Johdon toiminnan merkitys työuupumuksen ja burnoutin ehkäisyssä on merkittävä. Webinaarissa kävi ilmeisen näkyväksi, että työuupumus on valitettavan usein johtamisen tyylistä johtuvaa, mikä on sinänsä hämmentävää. Toki olen itsekin nähnyt, että melko pitkälle huonosti käyttäytyvä esimies saa temmeltää, ennen kuin tilanteeseen oikeasti puututaan.

Joillekin on sisäänrakennettu mekanismi, jonka johdosta joku heidän sisällään sanoo, että vaihda työpaikkaa, kun työpaikalla joku mättää.  Se vaatii hyvää itsetuntemusta ja intuitiota. Suurin osa kuitenkin jää työpaikalle ja ajattelee vain purevansa hammasta ja kestävänsä tilanteen.  Tämä tietenkin johtaa pitkässä juoksussa terveydellisiin ongelmiin.

Vaikka aiheen alustus onkin negatiivis-inhottava, se mitä yritän sanoa on se, että työhyvinvointiin kannattaa satsata. Ja se ei itse asiassa vaadi kovinkaan kummoisia asioita. Siihen riittää kuuntelu ja herkkä korva. Siihen tarvitaan henkilöstön ja esimiesten yhteistä aikaa. Ja kykyä ymmärtää toista ihmistä.

Kun ajatellaan stressistä, työuupumuksesta tai burnoutista johtuvia kuluja, kannattaa niiden ehkäisyyn käyttää resursseja. Itse ajattelen, että esimiesten yksi tärkeä ominaisuus on henkilöstön työhyvinvoinnista huolehtiminen, joten myös rekrytointitilanteessa tulee tämä ottaa vahvemmin keskusteluun. Suomessa kuitenkin neljännes työntekijöistä kokee sitä kuuluisaa huonoa stressiä (Työterveyslaitos, 2021).

Aiempi urani koostui pääosin työskentelystä henkilöiden kanssa, joilla työelämään uudelleen pääseminen oli haasteellista. Vastaan tuli vuosien aikana satoja ihmisiä, joilla taustalla oli burnout. Vaikka työskentely oli pitkäjänteistä, usein työelämän lähestyessä vanhat henkiset ja fyysiset kokemukset nousivat pintaan. Joku reagoi pelkkään harjoitteluun työpaikalla oksentelemalla, tärisemällä holtittomasti ja saamalla paniikkikohtauksia. Tiedättekö, näillä asioilla on niin iso merkitys vielä vuosienkin jälkeen. Ja valmentajana nämä tilanteet suututtaa. Mitä työelämässä tapahtuu, kun ihminen saadaan tuollaiseen tilaan?

Kustannuspoliittisesti tässä elämäntilanteessa olevat henkilöt, siirtyvät kuntien vastuulle. Onneksi sieltä löytyy työlleen omistautuneita ammattilaisia (terkkuja entisille työkavereille), jotka kulkevat asiakkaiden rinnalla. Olisin kuitenkin iloinen, jos näin pitkälle ei burnoutin vuoksi tarvitsisi joutua.

Tapasimme webinaarin työryhmän kanssa viime viikolla ja suuren kiinnostuksen vuoksi, toteutamme webinaarin (jossakin muodossa) uudelleen syksyllä. Lisäksi keskustelussa oli myös aiheeseen liittyvän koulutuksen järjestämisen mahdollisuus. Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan 😊

Mutta vinkki sinulle, joka kamppailet ajatuksen kanssa ”jotain tässä työssä tai työpaikassa mättää”, puhu asiasta vaikka ystävälle. Hanki heiltä perspektiiviä. Tee asioille jotain. Huolehti itsestäsi.

Kategoriat
Aivotyö

”Työyhteisön ongelmat liittyvät yleensä siihen, ettei puhuta riittävästi”

”Työyhteisön ongelmat liittyvät yleensä siihen, ettei puhuta riittävästi”. Tämän vinkin sain vuosia sitten eräältä entiseltä esihenkilöltäni. Tämä on ollut yksi oman työni kantavista lauseista, jonka yritän muistaa, kun teen työtä ihmisten kanssa.

Joku voisi kysyä, miten tuollainen tilanne on syntynyt ja miten siitä muka päästään eroon. Yksinkertaisuudessaan tilanne voi syntyä pelkästään jo sillä, että keskusteluun tulon näkökulmat voivat olla erilaiset. Joskus huomasin istuvani pöydässä, jossa itse tulin hyvin teknisestä näkökulmasta keskusteluun ja vasta palaverin loppuvaiheessa ymmärsin, että toinen onkin hyvin tunnepitoisessa tilassa. Molemmat meistä varmasti ajatteli toisen puheenvuoron aikana, että mitä ihmettä tuo oikein selittää.

Miten tilanteesta päästiin eteenpäin? Tilanne ei etene, ellei ymmärretä, että näkökulmat ovat erilaiset. Kun tilanne on tunnistettu, on loppu helppoa. Yleensä tunne-näkökulmassa oleva henkilö kaipaa ensisijaisesti kuuntelevaa korvaa. Kun tunnelataus on saatu puhuttu ulos, pääsemme mutkien kautta itse aiheen ratkomiseen. Kiireessä ei tunteille ole aina tilaa ja esimerkiksi johtavassa asemassa olevat käsittelevät usein asioita ilman tunteita. Ei toki aina.

Joskus keskustelukumppanin tunnelataus on niin näkyvää, ettei se jää keneltäkään epäselväksi. Ei haittaa, jos kysyt asiasta ääneen. Usein se havahduttaa myös keskustelun vastapuolen omasta olotilastaan.

Täysin eri asia on tietysti asiaton käytös keskustelussa. Olen ollut uutena työntekijänä edustamassa omaa organisaationi palaverissa, jossa sain niin sanotusti reippaalla kädellä paskaa niskaan. Kokemus oli hämmentävä ja ehkä erityisesti siksi, että suurin loka tuli aika korkealla organisaatiossa olevan johtajan suusta. Huono käytös ei ole koskaan hyväksyttävää. Sain heti kiinni, että kyse oli vuosien turhautumisesta ja oli täysin sattumaa, että minä valikoiduin avautumisen kohteeksi. Myöhemmin tämä johtaja pyysi anteeksi käytöstään, tosin vasta viikkojen jälkeen.

Vuosien aikana olen tehnyt töitä asiakkaiden kanssa, joiden kanssa on keskusteltu todella vaikeista asioista. Kyllä, oli vaikeaa kysyä joistakin asioista, kuten päihteiden käytöstä, perheväkivallasta tai terveysasioista. Ja joskus näki, ettet vastauksessa saanut totuutta. Yleensä kuitenkin sait kylvettyä siemenen, joka aikanaan kantoi totuuden tielle ja luottamukseen. Toisin sanoen, aina hyvä keskustelu ei synny yhdessä tilanteessa, vaan sitä voi edeltää useita keskusteluja. Lopputulos on kuitenkin palkitseva.

Ja vaikka me suomalaiset ei aina tykätä saada tai antaa positiivista palautetta, kannattaa sen antaminen aloittaa. Mikään ei ole parempaa kuin lopettaa keskustelu sanoihin, kiitos. Kiitos hyvästä palaverista. Kiitos, että uskalsit kertoa. Kiitos, että luotit minuun. Kiitos hienosta työstä. Pieniä lauseita, mutta iso merkitys.

Miten voit siis kehittyä keskustelijana ja huomioida yllä olevia asioita?

Tässä oma top vitoseni.

  1. tunnista tunnetilat
  2. tee tilaa eri keskusteluun tulon näkökulmille
  3. kuuntele fiilistä sekä asiaa
  4. älä pelkää kysyä
  5. anna positiivista palautetta

Hyvän vuorovaikutuksen ja keskustelumahdollisuuksien kautta voidaan luoda hyvää viestintäkulttuuria yrityksissä, organisaatioissa ja tiimeissä. Hyvällä keskustelulla mahdollistetaan keskenäisen luottamuksen syntymistä.

Mukavia keskusteluhetkiä kaikille! 😊

Kokeile, tee virheitä, opi niistä ja tee uusiksi

Hui! Tässä se on, ensimmäinen blogikirjoitus. Pohdin pitkään blogin aloittamista ja sitä osaanko kirjoittaa edes mitään. Ajattelin kuitenkin, että kokeilemalla se selviää 😊

Blogikirjoittamiseen rohkaistuneena, haluankin ensimmäisessä kirjoituksessani puhua rohkeudesta ja siitä, mistä sen puute voi johtua. Jokaisella meillä on omat esteemme, mutta olen huomannut, että joskus täydellisyyden tavoittelu ja pohdinta siitä mitä toiset ajattelevat meistä, tulevat esteeksi asioiden tekemiselle.

Täydellisyyden tavoittelu voi olla uuvuttavaa. Usein täydellisyyden tavoittelun takana on vain sinä itse. Pahimmillaan se voi olla kehittymisen esteenä. Ajatus siitä, että jos ei ole heti täydellinen, voi nakertaa uskoa siihen, että voisi koskaan olla hyvä jossakin. Puhumattakaan siitä mitä muutkin mahtavat ajatella.

Joskus ajatusmaailman avaamiseen tarvitaan vain oikean ihmisen sanat tai kysymykset. Itselleni se oli erään arvostamani henkilön omakohtainen kertomus siitä, kuinka hän itse on lähtenyt aikanaan urallaan liikkeelle. Tänä päivänä hän on erittäin menestynyt omassa ammatissaan. Hän kertoi omista epäonnistumisestaan ja miten hän silti meni eteenpäin ajatuksella ”kokeile, tee virheitä, opi niistä, tee uusiksi”.

Samainen henkilö myös kysyi, mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos et osaakaan heti jotain asiaa ja näytät epätäydellisyytesi. Vastaushan on, että mitään pahaa ei tapahdu. Ja siihen mitä muut ajattelevat, so what?

Huijarisyndrooma, se vasta hassu juttu onkin. Se on subjektiivinen tunne, sillä ei ole mitään tekemistä osaamisen kanssa. Silti se vaivaa monia meistä, itsenikin mukaan lukien. Se voi kohdentua johonkin tiettyyn elämän osa-alueeseen, kuten esimerkiksi ammatti-identiteettiin. Huijarisyndrooma on siitä jännä, että se puskee eniten päälle, kun olet menossa muutosta kohti. Se pistää jarruja päälle, se on rohkeuden latistaja. Kun syndrooma iskee päälle, juttele ystävälle tai työkaverille, hän kertoo asian oikean laidan. Olet mahtava!

Olen itse tehnyt ison urallisen muutoksen ja vaihtanut työstä, jonka osaan vaikka silmät kiinni, työhön, jota vielä opettelen. Hyppäys uuteen horjuttaa sisäistä turvallisuuden tunnetta.  Ja sitä voi olla vaikea sietää.

Coaching on ollut itselleni tärkeää muutosta harkitessani ja tehdessäni. Coaching on auttanut löytämään omat voimavarat ja kulkenut vierellä, tuoden sisäisen äänen kumppaniksi uusia ajattelumalleja, realismia, innokkuutta ja ennen kaikkea rohkeutta.

Usein ihminen pyrkii ratkaisemaan kerralla kaiken, kun oikeasti elämässä pitää opetella ottamaan yksittäisiä askeleita kokonaisuuden ratkaisemista kohden. Samalla ehtii myös tekemään ajatustyötä tekemisen lisäksi. Ja myös kerätä rohkeutta. Arjessa monella ei ole aikaa pohtia omia asioitaan riittävästi, mutta on tärkeää tehdä aikaa ajatustyölle.

Vuosien aikana olen työskennellyt erilaisten asiakkaiden kanssa, joista suurin osa oli elämässään tienhaarassa. Usein toisessa suunnassa voi olla se tuttu ja turvallinen, ei tyydyttävä asia ja toisessa suunnassa pelottava ja uusi, mutta innostava asia. Usein rohkeutta voidaan lisätä toteamalla, että ainahan voi ottaa askeleen takaisin, mikäli uusi juttu osoittautuukin huonoksi vaihtoehdoksi. Kumpaa kuitenkin katuisin enemmän, tekemättä jättämistä vai tekemistä? Ilman muuta tekemättä jättämistä.

Aasinsillan kautta pääsemmekin takaisin aiheeseen ensimmäinen blogiteksti. Ja tänään olen siis julkaissut ensimmäisen kirjoitukseni ja jos se vanha minä lukisi tätä tekstiä, se löytäisi virheitä joka paikassa. Ja estäisi minua julkaisemasta yhtään mitään, koskaan.

Haluankin kannustaa kaikkia rohkeuteen, kerran täällä vaan eletään <3