Kategoriat
Hyvinvointi työelämässä

Palautuminen – mitä se itse asiassa tarkoittaa?

Nyt kun syksy on päässyt alkuun, huomaa monen pohtivan sitä, oliko kesäloma palautumisen kannalta hyvä. Jokaiselle palautuminen tapahtuu omannäköisesti. Toiselle palautuminen voi merkitä tekemättömyyttä, toiselle mökkihommien tekemistä tai ystävien ja sukulaisten kanssa olemista. Olen myös törmännyt henkilöihin, jotka eivät edes mieti koko palautumisasiaa ja ovat silti tyytyväisiä syksyn tullessa.

Ihan niin kuin urheilijoidenkin pitää palautua suorituksistaan, täytyy aivojen pystyä palautumaan joko loman aikana tai töissä ollessa, esimerkiksi hieman hidastempoisella ajanjaksolla. On normaalia, että joskus työelämässä on hetkiä, kun pitää tsempata enemmän, mutta tahti ei voi jatkua pitkään ilman hitaampaa jaksoa.

Miten sitten voi palautua? Liikkumalla, rentoutumalla, nukkumalla hyvin, ystäviä tapaamalla ja yleensäkin tekemällä itselleen mieluisia asioita. Mutta tärkeää on myös muistaa työpäivien aikainen mini-palautuminen. Siksi on tärkeää huolehtia tauotuksista, oli se sitten aivojen ”tyhjentämisestä” tai pienestä taukokävelystä. Pahinta on istua koko päivä työpöydän ääressä ilman minkäänlaista katkosta työhön tai istumiseen. Tiedän itsekin, että joskus työn imu voi olla niin kova, ettei millään malttaisi pitää taukoja. Mutta yritä silti.

Mistä sitten tunnistaa, jos ei ole palautunut? Kun ei ole palautunut esimerkiksi työviikosta, huomaat tilanteen pitkittyessä, että alat olla ärsyyntynyt tai muuten vaan lyhytpinnainen. Se näkyy myös kropassa. Kun kroppa ei saa rentouduttua, jännitteet vain kasvavat kasvamistaan, kunnes joku paikka todennäköisesti prakaa. Usein puhutaankin, että selkäkivut voivat olla merkki stressistä. Stressi alkaa muodostua nimenomaan silloin kun tilannetta ei saada purettua eli toisin sanoen et palaudu.

Palautumisajan kesto määrittyy usein siten, että mitä pitempi hektinen työjakso, niin sitä pidemmän palautumisajan tarvitset. Käytännössä esimerkiksi lomat eivät riitä palautumiseen niissä tilanteissa, jossa työ on ollut koko lomakauden ulkopuolisen ajan hektistä, eikä palautumista ole ehtinyt viikonloppuisin tai iltaisin tapahtua.

Miten sitten puhua työpaikalla esimiehelleen, ettei palaudu riittävästi? Tämä onkin siinä mielessä vaikea asia, koska moni kokee, ettei työpaikalla ole sellaista kulttuuria, että asiasta voisi avoimesti puhua.  Sellainen kulttuuri kylläkin pitäisi olla jo tänä päivänä jokaisella työpaikalla.

Asiassa on monta näkökulmaa:

  1. Oma terveytesi. Minkä arvon annat sille?
  2. Minkä arvon työnantaja antaa sille, että ennakoivasti kerrot tilanteestasi ja näin vältytään esimerkiksi sairauslomilta?
  3. Ei voi olla kenenkään eduksi, että tilanteen pitkittyessä sairastut, jäät pitkälle sairauslomalle ja joudut mahdollisesti kuntoutumaan uudelleen työelämään.

Tärkeää on siis, että sinä itse stoppaat tilanteen riittävän ajoissa. Esimies ei aina ehdi tilannetta huomata. Ja jokaisella on oma tasonsa siinä, kuinka paljon on liikaa. Kukaan muu ei voi sitä arvioida kuin sinä.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja muista palautua!