Otsikossa voisi lukea myös ”Pidätkö huolta itsestäsi?”. Sitähän se on, itseensä satsaaminen eli itsestään huolehtimista. Tämän aiheen sisältä löytyy kaikki mahdollinen unesta ravintoon, työhyvinvointiin ja niin edelleen. Tässä blogissa pohdin sitä, miten sinne aivojen syövereihin saisi tukea. Sinne, jossa kaikki suurimmat päätökset tehdään. Sydäntä lukuun ottamatta tietenkin.
Aivotyön raskaus
Aivotyö on ajattelutyötä, jota saattaa häiritä jatkuvat keskeytykset, häly, tietotulva ja epäselvät asiat. Aivotyön tehtävä on jalostaa asioita ja mahdollistaa ratkaisujen tekeminen. Miksi aivotyöhön käytetään kuitenkin aika vähän aikaa? Ja miksi se koetaan joksikin muuksi kuin ”tuottavaksi ajaksi”, ajaksi, joka on mennyt ”hukkaan”? Itsekin olen tehnyt aivotyötä iltaisin ja viikonloppuisin, kun ajatuksille on tilaa ja rauha. Ja parhaimmat kliksahdukset ovat tapahtuneet muuten lomilla.
Kuten äsken mainitsin, aivotyö tarvitsee tilaa. Mutta se tarvitsee myös hyvät lähtökohdat, kuten riittävän unen ja ravinnon. Kun nämä kaksi puuttuvat, kuka ihme muka jaksaa alkaa tehdä ajattelutyötä? Ainakaan laadukasta sellaista. Mikä sitten estää laittamasta tätä koko pakettia kuntoon? Toisin sanoen, miten paljon satsaat itseesi?
Ajatuksista ratkaisuihin
Aivotyö ei aina koske työasioita, vaan on osa oman elämän kehityspolkua. Kyse on siis tärkeästä asiasta. Matka ajatuksesta itse ratkaisuun voi olla hyvinkin erilainen. Jotkin ratkaisut pystytään tekemään nopeasti, mutta jotkin vaativat pientä mutustelua ja välisteppejä. Välistepit ovat muuten ihan liian vähän arvostettu asia, vaikka nekin vievät eteenpäin. Älä siis sure, jos et pääse heti lopulliseen ratkaisuun.
Mutta miten hektisessä työssä tai kotielämässä pystyy ottamaan aikaa itselleen ja ajatuksilleen? Sanoisin, että ajattelutyön pohjatyö pitää olla kunnossa. Jos työtehtäväsi ovat liian kuormittavia tai et kykene priorisoimaan, aivosi eivät rauhoitu ajattelutyölle. Jos taas kotielämässä juokset paikasta toiseen, voivat yöt olla ainoita hetkiä ajattelutyölle. Ja silloin taas joudut tinkimään unestasi ja kierre on valmis.
Mitä tekisit itsellesi lupauksen? Lupauksen siitä, että tänään koitan hiljentää tahtia. Tai vaihtoehtoisesti aloitat prosessin, joka mahdollistaa tahdin hiljentämisen. Prosessin, johon on tukea saatavilla esim. coachingin keinoin. Tai ystävien avulla. Hae perspektiiviä toisilta, älä jää yksin etsimään ratkaisua. Todennäköisesti nimittäin olet jo yrittänyt sitä aiemmin ja jostain syystä ratkaisua ei ole löytynyt. Ota kuitenkin ensimmäinen askel lähemmäs ratkaisuja.
Perspektiivi-vinoumat
Ajattelutyöhön voi tulla vinoumia tilanteissa, jossa sinulla ei ole riittävästi energiaa. Mieleen hiipii ajatukset ”jaksanko” tai ”osaanko” ja niiden myötä hylkäät käypiä vaihtoehtoja. Älä siis tee tärkeää ajattelutyötä väsyneenä tai muuten vain uupuneena.
Ajatustyön vinoumat voivat myös muodostua muiden mielipiteistä. Mieti kuinka paljon arvoa annat ystävien ja tuttujen mielipiteille ja ajatuksille päätöksiä tehdessä. Heidän mielipiteensä ovat vain heidän mielipiteitään. Voit ottaa ne toki huomioon, mutta viime kädessä vain sinä voit tehdä sinua koskevia päätöksiä. Näkökulmia on aina monia, mutta he eivät varmasti tunne kaikkia mistä näkökulmista sinä asioita joudut pohtimaan.
Perfektionismi on mielestäni myös ajatustyön hiljainen nakertaja. Vaikka tekisitkin hyvää ajatustyötä, voi kaikkien alustavien päätösten perään muodostua sana ”mutta”. Keksit siis heti alkumetreillä itsellesi perusteita olla tekemättä jokin asia tai viedä prosesseja eteenpäin.
Voisitko kuitenkin ajatella, että kokeilisit asioita? Nauttisit matkasta? Satsata siis itseesi?