huijarisyndrooma arkistot - Aluut Development

Otsikossa voisi lukea myös ”Pidätkö huolta itsestäsi?”. Sitähän se on, itseensä satsaaminen eli itsestään huolehtimista. Tämän aiheen sisältä löytyy kaikki mahdollinen unesta ravintoon, työhyvinvointiin ja niin edelleen. Tässä blogissa pohdin sitä, miten sinne aivojen syövereihin saisi tukea. Sinne, jossa kaikki suurimmat päätökset tehdään. Sydäntä lukuun ottamatta tietenkin.

Aivotyön raskaus

Aivotyö on ajattelutyötä, jota saattaa häiritä jatkuvat keskeytykset, häly, tietotulva ja epäselvät asiat. Aivotyön tehtävä on jalostaa asioita ja mahdollistaa ratkaisujen tekeminen. Miksi aivotyöhön käytetään kuitenkin aika vähän aikaa? Ja miksi se koetaan joksikin muuksi kuin ”tuottavaksi ajaksi”, ajaksi, joka on mennyt ”hukkaan”? Itsekin olen tehnyt aivotyötä iltaisin ja viikonloppuisin, kun ajatuksille on tilaa ja rauha. Ja parhaimmat kliksahdukset ovat tapahtuneet muuten lomilla.

Kuten äsken mainitsin, aivotyö tarvitsee tilaa. Mutta se tarvitsee myös hyvät lähtökohdat, kuten riittävän unen ja ravinnon. Kun nämä kaksi puuttuvat, kuka ihme muka jaksaa alkaa tehdä ajattelutyötä? Ainakaan laadukasta sellaista. Mikä sitten estää laittamasta tätä koko pakettia kuntoon? Toisin sanoen, miten paljon satsaat itseesi?

Ajatuksista ratkaisuihin

Aivotyö ei aina koske työasioita, vaan on osa oman elämän kehityspolkua. Kyse on siis tärkeästä asiasta. Matka ajatuksesta itse ratkaisuun voi olla hyvinkin erilainen. Jotkin ratkaisut pystytään tekemään nopeasti, mutta jotkin vaativat pientä mutustelua ja välisteppejä. Välistepit ovat muuten ihan liian vähän arvostettu asia, vaikka nekin vievät eteenpäin. Älä siis sure, jos et pääse heti lopulliseen ratkaisuun.

Mutta miten hektisessä työssä tai kotielämässä pystyy ottamaan aikaa itselleen ja ajatuksilleen? Sanoisin, että ajattelutyön pohjatyö pitää olla kunnossa. Jos työtehtäväsi ovat liian kuormittavia tai et kykene priorisoimaan, aivosi eivät rauhoitu ajattelutyölle. Jos taas kotielämässä juokset paikasta toiseen, voivat yöt olla ainoita hetkiä ajattelutyölle. Ja silloin taas joudut tinkimään unestasi ja kierre on valmis.

Mitä tekisit itsellesi lupauksen? Lupauksen siitä, että tänään koitan hiljentää tahtia. Tai vaihtoehtoisesti aloitat prosessin, joka mahdollistaa tahdin hiljentämisen. Prosessin, johon on tukea saatavilla esim. coachingin keinoin. Tai ystävien avulla. Hae perspektiiviä toisilta, älä jää yksin etsimään ratkaisua. Todennäköisesti nimittäin olet jo yrittänyt sitä aiemmin ja jostain syystä ratkaisua ei ole löytynyt. Ota kuitenkin ensimmäinen askel lähemmäs ratkaisuja.

Perspektiivi-vinoumat

Ajattelutyöhön voi tulla vinoumia tilanteissa, jossa sinulla ei ole riittävästi energiaa. Mieleen hiipii ajatukset ”jaksanko” tai ”osaanko” ja niiden myötä hylkäät käypiä vaihtoehtoja. Älä siis tee tärkeää ajattelutyötä väsyneenä tai muuten vain uupuneena.

Ajatustyön vinoumat voivat myös muodostua muiden mielipiteistä. Mieti kuinka paljon arvoa annat ystävien ja tuttujen mielipiteille ja ajatuksille päätöksiä tehdessä. Heidän mielipiteensä ovat vain heidän mielipiteitään. Voit ottaa ne toki huomioon, mutta viime kädessä vain sinä voit tehdä sinua koskevia päätöksiä. Näkökulmia on aina monia, mutta he eivät varmasti tunne kaikkia mistä näkökulmista sinä asioita joudut pohtimaan.

Perfektionismi on mielestäni myös ajatustyön hiljainen nakertaja. Vaikka tekisitkin hyvää ajatustyötä, voi kaikkien alustavien päätösten perään muodostua sana ”mutta”. Keksit siis heti alkumetreillä itsellesi perusteita olla tekemättä jokin asia tai viedä prosesseja eteenpäin.

Voisitko kuitenkin ajatella, että kokeilisit asioita? Nauttisit matkasta? Satsata siis itseesi?

Hui! Tässä se on, ensimmäinen blogikirjoitus. Pohdin pitkään blogin aloittamista ja sitä osaanko kirjoittaa edes mitään. Ajattelin kuitenkin, että kokeilemalla se selviää 😊

Blogikirjoittamiseen rohkaistuneena, haluankin ensimmäisessä kirjoituksessani puhua rohkeudesta ja siitä, mistä sen puute voi johtua. Jokaisella meillä on omat esteemme, mutta olen huomannut, että joskus täydellisyyden tavoittelu ja pohdinta siitä mitä toiset ajattelevat meistä, tulevat esteeksi asioiden tekemiselle.

Täydellisyyden tavoittelu voi olla uuvuttavaa. Usein täydellisyyden tavoittelun takana on vain sinä itse. Pahimmillaan se voi olla kehittymisen esteenä. Ajatus siitä, että jos ei ole heti täydellinen, voi nakertaa uskoa siihen, että voisi koskaan olla hyvä jossakin. Puhumattakaan siitä mitä muutkin mahtavat ajatella.

Joskus ajatusmaailman avaamiseen tarvitaan vain oikean ihmisen sanat tai kysymykset. Itselleni se oli erään arvostamani henkilön omakohtainen kertomus siitä, kuinka hän itse on lähtenyt aikanaan urallaan liikkeelle. Tänä päivänä hän on erittäin menestynyt omassa ammatissaan. Hän kertoi omista epäonnistumisestaan ja miten hän silti meni eteenpäin ajatuksella ”kokeile, tee virheitä, opi niistä, tee uusiksi”.

Samainen henkilö myös kysyi, mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos et osaakaan heti jotain asiaa ja näytät epätäydellisyytesi. Vastaushan on, että mitään pahaa ei tapahdu. Ja siihen mitä muut ajattelevat, so what?

Huijarisyndrooma, se vasta hassu juttu onkin. Se on subjektiivinen tunne, sillä ei ole mitään tekemistä osaamisen kanssa. Silti se vaivaa monia meistä, itsenikin mukaan lukien. Se voi kohdentua johonkin tiettyyn elämän osa-alueeseen, kuten esimerkiksi ammatti-identiteettiin. Huijarisyndrooma on siitä jännä, että se puskee eniten päälle, kun olet menossa muutosta kohti. Se pistää jarruja päälle, se on rohkeuden latistaja. Kun syndrooma iskee päälle, juttele ystävälle tai työkaverille, hän kertoo asian oikean laidan. Olet mahtava!

Olen itse tehnyt ison urallisen muutoksen ja vaihtanut työstä, jonka osaan vaikka silmät kiinni, työhön, jota vielä opettelen. Hyppäys uuteen horjuttaa sisäistä turvallisuuden tunnetta. Ja sitä voi olla vaikea sietää.

Coaching on ollut itselleni tärkeää muutosta harkitessani ja tehdessäni. Coaching on auttanut löytämään omat voimavarat ja kulkenut vierellä, tuoden sisäisen äänen kumppaniksi uusia ajattelumalleja, realismia, innokkuutta ja ennen kaikkea rohkeutta.

Usein ihminen pyrkii ratkaisemaan kerralla kaiken, kun oikeasti elämässä pitää opetella ottamaan yksittäisiä askeleita kokonaisuuden ratkaisemista kohden. Samalla ehtii myös tekemään ajatustyötä tekemisen lisäksi. Ja myös kerätä rohkeutta. Arjessa monella ei ole aikaa pohtia omia asioitaan riittävästi, mutta on tärkeää tehdä aikaa ajatustyölle.

Vuosien aikana olen työskennellyt erilaisten asiakkaiden kanssa, joista suurin osa oli elämässään tienhaarassa. Usein toisessa suunnassa voi olla se tuttu ja turvallinen, ei tyydyttävä asia ja toisessa suunnassa pelottava ja uusi, mutta innostava asia. Usein rohkeutta voidaan lisätä toteamalla, että ainahan voi ottaa askeleen takaisin, mikäli uusi juttu osoittautuukin huonoksi vaihtoehdoksi. Kumpaa kuitenkin katuisin enemmän, tekemättä jättämistä vai tekemistä? Ilman muuta tekemättä jättämistä.

Aasinsillan kautta pääsemmekin takaisin aiheeseen ensimmäinen blogiteksti. Ja tänään olen siis julkaissut ensimmäisen kirjoitukseni ja jos se vanha minä lukisi tätä tekstiä, se löytäisi virheitä joka paikassa. Ja estäisi minua julkaisemasta yhtään mitään, koskaan.

Haluankin kannustaa kaikkia rohkeuteen, kerran täällä vaan eletään <3